KIITOS KAIKILLE

Voimalan vihkiäiset saatiin viettää aurinkoisessa lämpimässä, mutta heikossa tuulisessa säässä.

Juhlaan osallistujia oli reilu150henkilöä,Virosta,Tampereelta,Valkealasta,Oulusta,Sodankylästä, Rovaniemeltä,Ylitorniolta ,Konnevedeltä,Torniosta sekä Vojakkalan  kyläläisiä.                                                                                                                             Vihkimisen suoritti kansanedustaja Simo Rundgren leikkaamalla sinivalkoisen nauhan.  Nauhaa pitivät Kelly Moones ja Tarmo Moones Virosta.Leikkaamassa olivat  myös hallituksen puheenjohtaja Jari Tervahauta ja toimitusjohtaja. Matti Ramlin. Vihkimisen jälkeen Tornion Mieskuoro esitti kaksi laulua.Siinä tilaisuuden päätyttyä tuulikin virisi ja voimala lähti pyörimään.Väki siirtyi linja-autoihin, joilla mentiin Vojakkalan NS talolle ,missä varsinaiset muut juhlallisuudet pidettiin .Tilaisuus alkoi ruokailulla.   Avaussanat lausui hall.pj.Jari Tervahauta.  Juhlapuheen piti kansanedustaja Simo Rundgren, joka toi  myös entisen kauppa -ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen tervehdyksen.  Rovaniemen Energian toim.joht. Markus Tykkyläinen puhui tuulivoiman rakentamisen vaikeuksista ja luki syöttötariffityöryhmän asiantuntijajäsenen tekniikan tohtori Jari Ihosen tervehdyksen. VNT Management hall. pj. Di.Jarmo Saaranen  kertoi tuulivoimatekniikasta ja sen tulevaisuudesta.   Tornion Mieskuoro lauloi, jonka jälkeen Matti Ramlin kertoi hankkeen historiaa kuvin ja sanoin sekä lausui päätössanat.Tilaisuus päättyi Maakuntalauluun ja täytekakkukahveihin.

 


Tilaisuuden Ohjelma

Tilaisuuden  Ohjelma

Tilaisuuden juontaa Jouni Puoskari

Kello 9.45 Kokoontuminen Vojakkalan nuorisoseuralla

Kello 10.15 Linja-autolla siirtyminen Kemin Ajoksen öljysataman alueelle

Kello 11.15 Siirtyminen voimalalle

Kello 11.30 Voimalan vihkiminen

Kello 12.00 Paluu Vojakkalan nuorisoseuralle

Kello 12.40 Ruokailu

Kello 13.40 Avaussanat Sumituuli Oy: n hallituksen puheenjohtaja Jari Tervahauta

Kello 13.45 Puhe Kansanedustaja Simo Rundgren

Kello 13.55 Puhe Rovaniemen Energian toimitusjohtaja Di. Markus Tykkyläinen

Kello 14.05 Tornion Mieskuoro

Kello 14.10 Puhe VNT Management Oy:n hallituksen puheenjohtaja Di. Jarmo Saaranen

Kello 14.20 Yhtiön historia kuvina

Kello 14.30 Tornion Mieskuoro

Kello 14.40 Päätössanat  Matti Ramlin

Kello 14.50 Maakuntalaulu

Kello 14.55 Kahvi ,vapaa keskustelu


Vihkiäistilaisuuden ajo-ohjeet

Etelästä Kemiin tulevat poistuvat moottoritieltä  Ajos,Veitsiluoto,Satama  rampista oikealle,  ( kyltti Sumituuli ) ,jonka jälkeen käännytään vasemmalle, ( kyltti Sumituuli ) ajetaan kohti satamaa n.6km tulee Y- risteys jossa viitta Sumituuli vasemmalle, siitä n.500m tulee Öljysataman portti josta  opastus perille.

Pohjoisesta tulevat poistuvat moottoritieltä Kemin jälkeen oikealle rampista  Ajos, Veitsiluoto, Satama  ( kyltti Sumituuli ) ,sen jälkeen käännytään oikealle ( kyltti Sumituuli ) n.6km tulee Y- risteys jossa viitta Sumituuli vasemmalle, siitä n. 500m tulee Öljysataman portti josta  opastus perille.